mutta toisaalta taas samalla koen mielihyvää siitä, että teen oikein ja olen vähän parempi ihminen. Kognitiivinen dissonanssi on itelle ihan tosi raskasta, lienee vähän autismin piirteitä pelissä. Jos ymmärrän jotain, en voi enää olla ajattelematta sitä.
Huomasin tämän eilen taas kun olin vuorilajileffafestareilla enkä pystynyt nauttimaan tarjonnasta, kun koko aika ajatukset meni siihen että kuinka kestämätöntä ja imperialismiin kytkeytyvää elämäntyyliä dokkareiden ihmiset elävät.