Tämä on näitä juttuja, että tästä voinee syyttää vaan itseään, mutta jaanpahan silti näitä ajatuksia kun ne pyörivät mielessä.
Vaikka ihmisten valokuvaaminen on aina ollut minulle vaikeaa, siihen on liittynyt yksi positiivinen piirre. Minut on nimittäin vuosikausia nähty positiivisessa valossa, tai niin ainakin olen sen itse kokenut.
Yksi iso tekijä tälle oli se, että minulla oli moniväriset hiukset, jotka usein herättivät ihmisten mielenkiinnon. Se sai myös monet ihmiset ottamaan minuun kontaktia ja se tarjosi minulle tilaisuuden kysyä, saisinko ottaa kuvan. Kun minun ulkonäköäni kommentoidaan, on helpompi vastata toteamalla, että toinenkin ihminen on mielenkiintoisen näköinen.
Oletan, että hiukset olivat myös sellainen asia, joka sai minut vaikuttamaan epäuhkaavalta. Luonnollisesti yritin aina myös näyttää iloiselta ja hymyilevältä kun kuljin kameran kanssa. Yritin tehdä kaikkeni, jotta en olisi uhkaava.
Nyt minulla ei ole monivärisiä hiuksia. Ajelin pääni jokin aika sitten kaljuksi. Lisäksi kasvatin turpaani parran. On jotenkin hätkähdyttävää huomata mikä vaikutus sillä on. Aivan kuin hyppäisi eri todellisuuteen.
Kukaan ei uskalla lähestyä tai puhua. Päinvastoin, ihmiset tuntuvat välttelevän minua. Vaikka koitan edelleen olla se harmiton, ystävällinen ja hymyilevä kameran ulkoiluttaja, tuntuu ettei sillä ole mitään vaikutusta. Kukaan ei näe turpakarvojen takaa hymyä. Enkä tietysti ihmettele sitä. Ehkä minäkin väistelisin itseäni pimeillä kaduilla.
Toki mistäpäs minä tiedän, vaikka kaikki johtuisi vaan siitä, että ihmiset Etelä-Koreassa vaan ovat tällaisia. En vaan usko, että kyse on siitä.
Olo on tietyllä ikävällä tavalla vähän ulkopuolinen. Ja tulee myös sellainen olo, että on ulkonäkönsä vanki. Sitä ei uskalla edes itse lähestyä ketään siinä pelossa, että säikäyttää heidät.
Suomessa se on enemmän hyvä asia jos ihmiset ymmärtävät pitää etäisyyttä minuun, mutta näiden seikkailujen aikana se on jollain oudolla tavalla vähän ikävää ja surullista. Varsinkin kun reissaa yksin.
Mutta itseänihän tästä saan syytää ☺️
#SaasteSeikkailee
Saaste
npub1yq…ll2jw
2026-10-16 14:59:02 UTC
Author Public Key
npub1yq7tnylzex2qtr086rvf903zeg2c3ef2f0phhff2nuwef67nqacsyll2jwPublished at
2026-10-16 14:59:02 UTCEvent JSON
{
"id": "e7d29cc573b73ff58796baad2eed2494cfb5d7fceaa91bcf2537f02bd0dbcc9a",
"pubkey": "203cb993e2c994058de7d0d892be22ca1588e52a4bc37ba52a9f1d94ebd30771",
"created_at": 1792162742,
"kind": 1,
"tags": [
[
"t",
"saasteseikkailee"
],
[
"proxy",
"https://mementomori.social/@saaste/117451177511693618",
"web"
],
[
"proxy",
"https://mementomori.social/users/saaste/statuses/117451177511693618",
"activitypub"
],
[
"L",
"pink.momostr"
],
[
"l",
"pink.momostr.activitypub:https://mementomori.social/users/saaste/statuses/117451177511693618",
"pink.momostr"
],
[
"-"
]
],
"content": "Tämä on näitä juttuja, että tästä voinee syyttää vaan itseään, mutta jaanpahan silti näitä ajatuksia kun ne pyörivät mielessä.\n\nVaikka ihmisten valokuvaaminen on aina ollut minulle vaikeaa, siihen on liittynyt yksi positiivinen piirre. Minut on nimittäin vuosikausia nähty positiivisessa valossa, tai niin ainakin olen sen itse kokenut.\n\nYksi iso tekijä tälle oli se, että minulla oli moniväriset hiukset, jotka usein herättivät ihmisten mielenkiinnon. Se sai myös monet ihmiset ottamaan minuun kontaktia ja se tarjosi minulle tilaisuuden kysyä, saisinko ottaa kuvan. Kun minun ulkonäköäni kommentoidaan, on helpompi vastata toteamalla, että toinenkin ihminen on mielenkiintoisen näköinen.\n\nOletan, että hiukset olivat myös sellainen asia, joka sai minut vaikuttamaan epäuhkaavalta. Luonnollisesti yritin aina myös näyttää iloiselta ja hymyilevältä kun kuljin kameran kanssa. Yritin tehdä kaikkeni, jotta en olisi uhkaava.\n\nNyt minulla ei ole monivärisiä hiuksia. Ajelin pääni jokin aika sitten kaljuksi. Lisäksi kasvatin turpaani parran. On jotenkin hätkähdyttävää huomata mikä vaikutus sillä on. Aivan kuin hyppäisi eri todellisuuteen.\n\nKukaan ei uskalla lähestyä tai puhua. Päinvastoin, ihmiset tuntuvat välttelevän minua. Vaikka koitan edelleen olla se harmiton, ystävällinen ja hymyilevä kameran ulkoiluttaja, tuntuu ettei sillä ole mitään vaikutusta. Kukaan ei näe turpakarvojen takaa hymyä. Enkä tietysti ihmettele sitä. Ehkä minäkin väistelisin itseäni pimeillä kaduilla.\n\nToki mistäpäs minä tiedän, vaikka kaikki johtuisi vaan siitä, että ihmiset Etelä-Koreassa vaan ovat tällaisia. En vaan usko, että kyse on siitä.\n\nOlo on tietyllä ikävällä tavalla vähän ulkopuolinen. Ja tulee myös sellainen olo, että on ulkonäkönsä vanki. Sitä ei uskalla edes itse lähestyä ketään siinä pelossa, että säikäyttää heidät.\n\nSuomessa se on enemmän hyvä asia jos ihmiset ymmärtävät pitää etäisyyttä minuun, mutta näiden seikkailujen aikana se on jollain oudolla tavalla vähän ikävää ja surullista. Varsinkin kun reissaa yksin.\n\nMutta itseänihän tästä saan syytää ☺️ \n\n#SaasteSeikkailee",
"sig": "8d0067932856864f4a4ea0d10f6a97be0f8280271ab73970daa7681c28e8666804eda0c01688af71393d682c96b81db7ddc6c436f5a505c0c27658114927ea3c"
}