Tuo lista on kyllä ihan hyvä, koska se tuo näkyviin joitakin sellaisia mielenosoituksia, joita en tiennyt tai jotka olen ehkä unohtanut.
Samaan aikaan se kuitenkin myös alleviivaa tietyllä tapaa omaa ihmettelyä. Suurin osa isoista mielenosoituksista ei kosketa millään tavalla suuria globaaleja ongelmia ainakaan suoraan. Epäsuorasti varmasti joo.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut kaksi yksittäistä ilmastomielenosoitusta (en laske Earth Dayta tähän). Tieteen puolesta on osoitettu mieltä kerran. Siinäpä se aika pitkälti on.
Kaikki loput ovat sitten jotain jenkkilän omaa sekoilua, sodanvastaisia mielenosoituksia yms. Tärkeitä aiheita toki ja varsinkin No Kings -mielenosoitus koskettaa epäsuorastai kaikkia noita aiheita, jotka itse listasin. Samoin Bloquons tout vaikuttaisi osuvan niihin.
Ehkä noita tosiaan siellä täällä on. Kuljen varmaan itsekin jonkinlaiset suodattavat lasit päässä enkä sitten huomaa positiivisia signaaleja vaikka niitä olisikin.
Jotenkin oma tunne on silti sellainen, että ihmiset kulkevat kädet korvilla ja silmillä, vaikka monien asioiden kanssa alkaa olla aikamoinen kiire. Sen sijaan, että korjattaisiin asioita tai oltaisiin passiivisia, mennäänkin ihan hirveällä vauhdilla taaksepäin älyttömyyksillä kuten datakeskukset ja tekoäly 🤷♂️